Kokemuksesta tiedämme, että laatua syntyy vasta kun kaikki tuotantoon liittyvät osa-alueet toimivat yhdessä. Tämän takia olemme panostaneet erityisen paljon myös painamista edeltävään toimintaan (prepress). Samalla tinkimättömällä ammattitaidolla hoidetaan myös laminointi ja muut jälkikäsittelytyöt. Toimintaamme ohjaa BRC-IoP sertifioitu laatujärjestelmä.

Tuotantoprosessien kokonaishallinta on edellytys hyvälle ympäristötyölle.

Tiedostamme että toiminnallamme on vaikutusta ympäristöön. Ympäristö on meille tärkeä ja lähtökohtana on, että minimoimme ympäristövaikutukset modernin teknologian hyödyntämisellä. Suunnittelemalla pakkaus hyvin sekä valitsemalla optimaaliset raaka-aineet saadaan pakkaus, joka suojaa tuotetta riittävän hyvin. Hyvällä pakkauksella voidaan välttää turhaa ruokahävikkiä.

Tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden käyttää uusiutuvista raaka-aineista valmistettuja ratkaisuja. Uusiutuvan raaka-aineen osuuden kasvattamisella voimme pienentää jalostamiemme tuotteiden hiilijalanjälkeä. Pidemmällä aikavälillä tavoitteenamme on mahdollistaa uusiutuvan osuuden nostoa kohti 100% tekniikan ja raaka-aineiden kehittyessä.

Hyödynnämme tuotantomme hukkaenergian tehokkaasti ja pyrimme investoinneilla nostamaan tätä kohti täydellistä omavaraisuutta lämpöenergian suhteen.